Kotona remonttia on mukavampi tehdä pidemmän päivänvalon
aikana ja nyt on hyvä aika tehdä alustavia suunnitelmia ja muita toimenpiteitä.
Määrittele tilan/tilojen käyttötarkoitus
Perheenlisäyksen yhteydessä käytännön järjestelyt tapahtuvat
usein vain tilanteen ehdoilla, mutta esimerkiksi silloin kun lapset muuttavat
pois kotoa, asiat ovatkin ihan toisin. Aikaa ja mahdollisuuksia muutokseen ehkä
olisi, mutta jotenkin vain aika karkaa ja tilapäisistä asioista tulee pysyviä.
Kaikkia huoneita ei tarvitse säilyttää ennallaan, etenkään
jos esimerkiksi lasten kotoa lähdöstä on jo useampia vuosia. Yksi vierashuone tai sohva saattaa
riittää mahdollisille lyhytaikaisille yö-vierailuille. Jos lapset perheineen
käyvät usein, käyttämättömät tilat remontoidaankin usein lastenlasten ehdoilla.
Uudet harrastukset saattavat tarvita oman tilan tai ainakin
tilaa välineille ja tarvikkeille. Jos jostakin huoneesta on tullut varasto,
mieti tarvitsetko varastoa vai voiko kaiken turhan tavaran hävittää, myydä tai
lahjoittaa pois.
Mikäli asunnossa on paljon tavaraa, jota tarvitaan vain
harvoin, suunnittele kausiharrastusvälineille tai työvälineille oikea varasto.
Siivouksen ja oman jaksamisenkin kannalta rojukasat kannattaa ehdottomasti
järjestää kaappeihin, naulakoihin ja hyllyihin. Varastohuoneenkin voi
suunnitella kauniiksi tai vähintään viihtyisäksi ja kyseiseen teemaan
sopivaksi.
Pienemmän asunnon hyöty on siinä, että kaikesta turhasta on
todellakin pakko luopua. Elämätilanteet muuttuvat ja monet asiat käyvät
tarpeettomiksi, uusille asioille pitää saada tilaa.
Kartoita omat ja muiden perheen jäsenten värimieltymykset, tarpeet ja toiveet
Älä peittoa omia mieltymyksiäsi mikäli kotisi ei ole
edustusasunto, mutta älä myöskään jyrää muiden perheenjäsenten mielipiteitä, jos
haluat kodistasi onnellisen. Kompromisseja joutuu kuitenkin tekemään ja usein
se on parempi niin.
Haaveilu ja unelmointi väreistä, materiaaleista ja muista
sisustusratkaisuista on ihan mahtavaa, mutta rajat tulevat aina jossakin
vastaan. Voi olla että remonttiin käytettävän rahan määrä edellyttää erilaisten
kompromissien tekemistä. Joskus pitää tehdä myös valintoja käytännöllisyyden ja
visuaalisten ideoiden välillä.
Erilaisten ongelmakohtien ratkaisut edellyttävät joskus luovaa
ajattelua. Jos taitoa ja innostusta riittää, paljon voi tehdä edullisesti tai
joskus jopa ilmaiseksi.
Harvemmin uusittaviin kalusteisiin ja pintoihin voi
satsata vähän enemmän. Lattiat, kaapistot ja muut arvokkaammat ja harvemmin
uusittavat pinnat kannattaa valita neutraaleista väreistä. Neutraaleja värejä
ovat valkoinen, musta, harmaa, ruskea ja beige.
![]() |
Näkyvä putkikotelointi tuulikaapissa
|
Pukeutumisneuvojilta kopioitu ohje: korosta mitä et voi
peittää, toimii myös sisustuksessa. Kotelossa käytetty liimapuulevy on petsattu
harmaalla, jolloin myös puunsyiden ja oksien neutraalit ruskeasävyt jäävät
näkyviin.
Tauluilla, koriste-esineillä ja sisustustekstiileillä voi
toteuttaa muuttuvien värimieltymysten tai vuodenaikojen vaihtelun mukanaan
tuomia muutostarpeita.
Ihan hulluihin tai ylimitoitettuihin hommiin ei kannata itse
ryhtyä, jos tietää että taidot ja tiedot eivät riitä ideoiden
loppuunsaattamiseen. Vähän arvokkaampien tai harvoin vaihdettavien kalusteiden
maalaamista kannattaa myös harkita, jos entistämistaitoja ei löydy omasta
takaa. Maalin levittäminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa, kuin maalin
poistaminen.
Siivoa, hävitä ja järjestä
Tavaroiden karsiminen ja järjestäminen ennen remonttia varmistaa että löydät kaiken tarvittavan myös remontin aikana.
Remontissa tarvittavat meteriaalit, työvälineet ja laitteet
vaativat tilaa. Remontointi aiheuttaa pölyä ja edellyttää väliaikaisia säilytys-
ja nukkumisjärjestelyjä.
Remontointi on hyvä tekosyy hävittää epämieluisia
huonekaluja.
![]() |
Väärennösnahkasohvat roskalavaa odottamassa
|
Vanhasta luopuminen voi olla myös henkisesti eheyttävää.
Purku- ja raivaushommissa huonot energiatkin voi vapauttaa roskalavalle.
Turvallisia työtapoja noudattaen, tietenkin.
Itselleni pienen tuulikaapin ja eteisen remontointi aiheutti
enemmän kaaosta kuin huomattavasti isomman makuuhuoneen remontointi. Tuulikaapin
ja eteisen vanhat hattuhyllyt ja muut ylimääräistä tavaraa keräävät ratkaisut
tuhottuani jouduin tekemään paljon karsintaa tarpeellisten vaatteiden ja
kenkien suhteen.
Remontointi ei aiheuta niin paljon työtä ja pölyä silloin
kun uusii ainoastaan tapetit tai maalipinnat. Itse olin lykännyt mm. lastulevyseinien
avosaumojen tukkimista jo 15 vuotta työvaiheiden aiheuttaman pölyn vuoksi. Pölyävät
työt olisi hyvä tehdä aina ennen muuttoa, mutta aina se ei ole mahdollista.
Näköharhaa
Väriopilliset asiat sisältävät paljon asiaa, mutta laitan
pari asiaa mietintään jo tähän.
Vastavärit rinnakkain: Neutraali väri muuttuu taustan
vastavärin suuntaan. Vihreän vastaväri on punainen.
![]() |
Sama beige värisävy muuttuu vihreällä taustalla punertavaksi
|
Itselläni oli joskus beigen värinen sohva, kun siirsin sohvan lilan sävyiseltä seinältä vihreälle seinälle, sohva muuttui vaaleanpunaiseksi.
Tumma ja vaalea tausta: Musta tausta saa keskivaalean värin
näyttämään vaaleammalta ja lähes kirkkaalta. Vaalea tausta vastaavasti saa
saman värin näyttämään tummemmalta.
![]() |
Sama keskivaalea väri mustalla ja vaalealla taustalla
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti