Valo herättää värit ja pölyt.
Saattaa tuntua että ei jaksaisi tehdä mitään, mutta isompaa siivousta on
siirretty jo loputtomiin. Väkisin ei yleensä huvita tehdä mitään, pitäisi edes vähän
innostua.
Vanhat, likaantuneet ja
kolhuiset maalipinnat on helpointa pestä maalilla. Pesumaalaus on ihan oikea
termi, joka lyhyesti sanottuna tarkoittaa likaantuneen maalipinnan uudelleen
maalausta.
Nuorempana perusteellisempi siivouspäiväni yksiössä sisälsi yleensä myös verhojen vaihtamisen
ja huonekalujen siirtelyä. Tämä inspiraatio iski usein työpäivän päätteeksi ja usein olikin jo puoliyö ennen kuin kaikki oli valmista.
Värejäkin on aiemmin tullut käytettyä rohkeammin, nykyään värikylläisempiä sävyjä tulee käytettyä lähinnä verhoissa ja muissa sisustustekstiileissä sekä mahdollisissa koriste-esineissä. Olemassaolevia ja silmää miellyttäviä tekstiileitä, esineitä ja tauluja kannattaakin käyttää apuna maali- ja tapettisävyjen valinnassa, jos ei halua pistää kaikkea uusiksi.
Värejäkin on aiemmin tullut käytettyä rohkeammin, nykyään värikylläisempiä sävyjä tulee käytettyä lähinnä verhoissa ja muissa sisustustekstiileissä sekä mahdollisissa koriste-esineissä. Olemassaolevia ja silmää miellyttäviä tekstiileitä, esineitä ja tauluja kannattaakin käyttää apuna maali- ja tapettisävyjen valinnassa, jos ei halua pistää kaikkea uusiksi.
Ideoista innostumiseen
Innostumisen tunteen saa kuka
mistäkin. Joillekin kodin remontointi, huoltomaalaus tai pienempi kunnossapito
on itsestään selvyys, eikä värien valinnassakaan ole kummempaa miettimistä.
Itselläni innostuksen
lähteenä toimii useinmiten luonto ja värien yhdisteleminen. Mieltymyksetkin vaihtelevat
iän ja elämäntilanteen mukaan. Usein on kysymys myös muutoksen tarpeesta,
kaikki lähtee sisältä päin. Olen aina pitänyt vihreästä ja olenkin nyt aika
innoissani, kun vihreää löytyy paljon myös sisustustekstiileistä. En ole mikään
trendien seuraaja ja usein menee pitkiä aikoja, että en löydä mitään itselleni
sopivaa kaupasta, koska sopivia värejä ei löydy.
Vallitsevat trendit saattavat
vaikuttaa värivalintoihin, vaikka emme sitä aina huomaisikaan. Nyt ilmeisesti
hieman väistyvät ruskeaharmaasävyt antavat vähän tilaa muillekin väreille.
Hieman säikähdin, kun kuulin että sininen on tulossa muotiin, mutta onnekseni myös vihreä. Siniseen olen nyt myös mieltynyt siinä määrin, miten se ilmenee
luonnossa. Jostain syystä kauniin sininen taivas tai vedestä heijastuva
taivaansini ei näytä hyvältä seinälle levitettynä. Varmasti kaunis sininen
toimii tehosteseinänä, jos sininen väri miellyttää ja tilan muut pinnat toimivat
harmoniassa sinisen kanssa. Sinisenkin kanssa ruskeat ja lämpöisemmät harmaan
sävyt toimivat hyvin tehostevärin rinnalla.
Luonto on paras
värisuunnittelija!
Väriharmonioista hankalin
toteutettava on holistinen väriharmonia, missä värien omat sävyt, lähivärit
ja vastavärit toimivat harmoniassa keskenään.
"Taivas ojassa" |
Serkkuni ottama valokuva on
toiminut itselläni voimakkaana innoituksen lähteenä jo useamman vuoden. Nyt kuva
on makuuhuoneeni seinällä tulostettuna ja kehystettynä, mutta useamman vuoden
olen aika-ajoin zoomaillut kuvaa ja yrittänyt maalatakin. Alla on kuvasta
leikattuja osia ojan pinnalta heijastuvasta taivaasta, ojanpenkasta ja
puunrungoista.
![]() |
Holistinen väriharmonia |
Taivasta, metsää tai järveä
ei voi viedä kotiin, eikä ole tarpeenkaan. Tunnelmaa omista tarpeista ja mieltymyksistä
voi luoda materiaalien ja värien avulla. Sisustusta voi parhaimmillaan verrata
taiteeseen. Joku toinen voi saavuttaa samantapaisen tunteen tai muiston samassa
ympäristössä, jollekin tilan luoma tunnelma voi olla miellyttävämpi ja toiselle
taas yhden tekevä tai jopa vastenmielinen.
![]() |
Valkoisella ja harmaalla terästettyä sinistä |
Yllä olevan kuvan värien sekoittumisen voi rinnastaa
diffuusiin värien sekoittumiseen, missä eri värit sekoittuvat optisesti
keskenään, eivätkä erotu enää toisistaan. Koivun punertavan ruskeat, ohuet
oksat tiheinä alueina sinistä taivasta vasten heijastuvat vedestä ja tuottavat paikoitellen violetinsinisen aistimuksen.
Suunnittelua, malttia ja kompromisseja
Niin. Ensimmäisten ideoiden synnyttyä ei yleensä kannata rynnätä maalikauppaan, eikä sitä kaupassa kivalta näyttävää tarjoustapettia välttämättä kannata ostaa. Useammankin kerran on käynyt niin, että asiakas on ehtinyt jo kyllästymään tapetteihin ennen kuin remontti on päässyt alkamaankaan tai maalisävy ei vastaakaan enää lopullisessa ympäristössään toivottua väriä.
Seuraavalla kerralla näköharhoista ja valojen vaikutuksesta sekä alustavaa remontin suunnittelua. Maalikaupasta kannattaa hakea värikarttoja ja värimalleja, mutta muuten jatkamme täällä toistaiseksi haaveilua.
Jos intoa riittää, voi käyttämätöntä ja tarpeetonta tavaraa alkaa kartoittamaan ja hävittämään kaapeista tai nurkista tilaa ja energiaa viemästä.
Jos intoa riittää, voi käyttämätöntä ja tarpeetonta tavaraa alkaa kartoittamaan ja hävittämään kaapeista tai nurkista tilaa ja energiaa viemästä.
2 kommenttia:
Onnea !! Mielenkiintoinen teksti. Holistinen värimaailma kuulostaa hyvältä. En tajunnut että tuosta ojakuvasta saa näin monitahoisia jatkumoja. Wow. Tykkään tästä värimaailmasta.
Kiitos Arja <3. Metsäläisillä on samantapainen värimaku ja kerrankin ihan trendien mukainen :).
Selkeälinjaisempaakin sisustusta (ja elämää) onneksi löytyy myös lähipiiristä. ps. Ihana omakuva, tuli kesää ikävä.
Lähetä kommentti